Raakile osa 15

Hautajaiset. Kamalin tilaisuus missä voi olla läsnä. Terhi ei ole nukkunut Mikon kuoleman jälkeen ilman lääkkeitä. Maija on ollut vuoroin Mikon äidillä ja meillä. Terhi ei nyt pysty.

Pappi puhuu kauniisti. Maija jokeltelee. Eihän se vielä ymmärrä mitä on tapahtunut. Kaikki muut itkevät. Näen Petrinkin silmissä kyyneleitä. Muistotilaisuus pidetään seurakuntakeskuksessa. Mikon äiti on järjestänyt kaiken. Syömme ja juomme kahvit. Muutama ystävä sanoo jotain kaunista ja kaikki itkee. Tunnelma on painostava. Yksi on joukosta pois.

Muistotilaisuuden jälkeen näen että Mikon äiti vie Terhin mukanansa. Hyvä niin. Me menemme kotiin. Istumme hiljaa koko matkan. Ei ole mitään sanottavaa. Itkettää. Voi Terhiä, kuinka se ikinä oppii elämään tämän asian kanssa. Tekisi mieli soittaa, pitää vaikka vaan linjaa auki. Olla läsnä. Onneksi Mikon äiti hoitaa niitä kumpaakin.

Muutama viikko hautajaisten jälkeen oloni on outo. Tajuan että menkat ovat myöhässä. Tarkistan kalenterista, jumalauta 6 viikkoa. Ei kai, voisinko olla. Lähden apteekkiin, en huomaa että laitoin eripari kengät. Juoksen eriparikengät jalassa kotona suoraan vessaan. 3 minuuttia. Elämäni pisimmät 3 minuuttia. Kaksi viivaa. Missä vitussa se ohje on. Kaksi viivaa - raskaana. Pyörryttää. Otan tukea hyllyn reunasta. Raskaana. Minä olen raskaana. Onko se hyvä juttu vai huono juttu. Haen puhelimen, istun sohvalle ja soitan Petrille.

P: Moi muru, tuliko jo ikävä?
M: Mä olen raskaana.
P: MITÄ?
M: Mä olen raskaana.
P: Oho.
M: Mä vastustan aborttia.
P: Hä?
M: Niin että jos sä et halua tätä lasta niin mä pidän sen silti. Mä en aborttia tee.
P: Kuka täs nyt mistään abortista on puhunu.
M: Ei kukaan...
P: Hei, mä tulen kohta sinne. Vien ton mummelin tästä vielä kotiin. Nähdään ihan kohta.

Petri on lupautunu ajaan täks päivää taksia. Mä olen raskaana. Minä. 6 viikkoo ehkä jo. Googletan raskauteen liittyviä asioita. Laitan tupakka-askin roskikseen, hävitän samalla tuhkakupin ja kaikki tulentekovälineet.

P: Mitä sä teet?
M: Nyt on siivottava kaikki vauvaa vahingoittava pois.
P: Kulta rauhotu.
M: Anteeks. Mitä mieltä sä olet tästä?
P: Tää tuli vähän äkkiä. Miten se on edes mahdollista...
M: Sä et halua tätä.
P: Haluan! Tai siis kyllä mä haluan. Tottakai. Mä rakastan sua.

Päästän itkun. Olen niin onnellinen. Kuinka äkkiä mun elämä muuttu just semmoseks kun haluan. Mulla on ihana mies ja nyt ihan kohta se kauan kaivattu vauva. Halaamme toisiamme ja tunnen oloni paremmaksi kuin koskaan ennen.

The End.

Raakile osa 14

Herään unestani kun kuulen valtavan kiljaisun. Mitä helvettiä meillä tapahtuu. Laitan valot ja olen hetken täysin sokea, fiksu veto, Jaska tulee kuin tuli puon alla yläkerrasta viereeni. Mitä vittua. Kun tajuan mitä on tapahtunut nauran ihan sairaasti vaikkei saisi. Petri on tullut töistä, mennyt yläkertaan ja herättänyt Terhin! Voi kauheeta, katson puhelintani, näytössä näkyy viesti jota en sitten koskaan lähettänyt. "Moi kultsi, nukutaan me tässä sohvalla, Terhi valtas sängyn..." Kohta yläkerrasta tulee kaksi ihan aidosti säikähtänyttä ihmistä, jatkan nauramista.

T: Vittu teitä, mä meinasin saada sydänslaakin. Helvetti.
P: Et sitte voinu ilmottaa että Terhi on täällä. Perkele kun sydän hakkaa vieläkin. Mitä säki sillai kiljuit. Mä en kuule enää koskaan tällä toisella korvalla mitään.

Vesi valuu silmistä kun nauran ihan kippurassa. Mulla on ehkä hieman outo huumorintaju.

T: Minna lopeta! Ei ollu yhtään kivaa.
P: Nyt tuo sekos varmaan vallan.
T: Niin sekos, täytyiskö sekin lähettää sinne lataamoon.
P: Joo, soitatko sä?
M: No ette soita, miettikää ny, olihan toi nyt aika jännä tilanne.
P: Jännäpä hyvinkin. Mulla ei ehkä seiso enää ikinä..
T: KIITOS! Mutta oletko ite koskaan heränny siihen kun joku painaa kovan mulkkunsa sun selkään, epäilen.
M: Hetkonen hetkonen, painaa minkä mihin. Mitä vittua?
P: No mä luulin että mä löydän sut sieltä peiton alta...

Räjähdän uuteen nauruun. Ei tää voi olla totta. Ei tämmöstä tapahdu missään muualla. Lopulta Terhi ja Petrikin alkavat nauramaan. Jaska kattoo meitä ja lähtee takas nukkumaan. Ihmiset on hulluja. Käymme savuilla ja menemme peteihimme. Terhi varmistaa vielä Petriltä että se varmasti pysyy sitten täällä alhaalla, lupaa lyödä seuraavalla kerralla. Puhelemme hetken ja nukahdan Petrin kainaloon. Tässä on mun paikka.

Aamulla herään kun keittiöstä kuuluu kolinaa. Terhi siellä koittaa keitellä kahvia ja olla hiljaa. Mikä siinä onkin että kun oikein yrität olla hiljaa tuloksena on valtava kolina. Jotain putoaa tai vahingossa potkaset jotain. Karman laki.

M: Huomenta.
T: Huomenta, en kai mä vaan herättäny.
M: Et. Saiks nukuttua?
T: Joo. Taidan tästä hipsiä kahvin jälkeen kotiin ja siitä sitten sairaalaan.
M: Haluatko että mä tuun sun mukaan.
T: Tulisitko?
M: Joo, voin mä tulla.
T: Se olis ihanaa. Missä vitus sun suodatinpussit on.

Häädän Terhin pois keittiöstä ja hoidan kahvinkeittohommat loppuun. Takapihalle paistaa hienosti aurinko. Katan aamupalan sinne. Petri jatkaa nukkumista.

T: Onko tuo Petri ajanu kauan jo taksia?
M: En minä vaan tiedä, mun mielestä se sano että se on ajanu tän kesän.
T: Tarjoaakohan moni sille maksua luonnos.
M: Terhi!
T: No mieti ny, noin komee mies kun tulee yksinäisen baari-illan jälkeen kuskiks niin kyllä siinä tulee mieleen kaikenlaista.

En olekaan miettinyt tota aiemmin. Missä mun mustasukkasuus nyt on. Onhan tässä ollut jo vaikka kuinka monta mahdollisuutta kaiken näköseen toimintaan.

M: No kai sitä nyt aina ehdotella saa. En usko että toi silti semmoseen suostuu. Käytkö sä kotona suihkus vai täällä? Mä haluaisin käydä ensin suihkus ennenku lähdetään.
T: Käyn kotona, täytyy vaatteetkin vaihtaa.

Terhi lähtee suihkuun ja minä sukellan Petrin peiton alle.

M: Muruu... Huomentaa... Nukutko sä vielä?
P: Hmm.. Juu...
M: Me mennään Terhin kanssa käymään sairaalassa.
P: Mitä on tapahtunu?
M: Etkö sä tiedä?
P: Mitä?
M: Mikko sai jonku kohtauksen siellä poliisimaijassa ja se on nyt tajuttomana.
P: Älä viitti.
M: Joo-o, näin kävi. Lähden Terhin kaveriks sinne. Mutta sä voit ihan hyvin jäädä tänne nukkumaan.
P: Mä tulen mukaan.

Menemme yhdessä suihkuun. Vähän meinaa karata homma käsistä mutta koska Terhi on ovella hetkenä minä hyvänsä unohdamme tuhmuudet.

Petri lupaa kuskata meitä omalla autollaan. Terhillä on taas anopin auto lainassa. Tekis mieli kysyä mitä ne aikoo ton autoasian kans tehdä, mutta jätän kysymättä. Terhi istuu kuin lapsi takapenkillä. Kädet sylissä ja tyhjä katse kohti ikkunaa. Sairaalan pihassa Terhi pummaa tupakan. Sitä hermostuttaa. Jokohan lääkärit tietää kertoa jatkosta. Kävelemme sanaa sanomatta Terhin perässä osastolle. Vastaan tulee hoitaja jolta Terhi kysyy jotain. Hoitaja nyökkää ja jatkamme matkaa. Huoneessa tajuan vasta kuinka vakava tilanne on. Mikko makaa sängyssä ja sen ympärillä on vaikka kuinka monta erinäköistä konetta.

T: Mikko? Terhi tässä. Purista mua kädestä jos sä kuulet mua.

Ei mitään. Terhin poskella vierii kyynel.

T: Kulta, sun on pakko parantua. Maijankin on ikävä jo isiä. Rakas, avaa silmät, ole kiltti.

Mua alkaa kans itkettään. Tämä tilanne ei näytä nyt yhtään hyvältä. Lääkäri saapuu huoneeseen. Kysyn voidaanko me jäädä ja Terhi nyökkää. Lääkäri puhuu paljon ja monimutkaisesti.

T: Eikö se herää enää?
Lääkäri: Todennäköisesti ei. Hengitys toimii ainoastaan koneen avulla. Olen pahoillani. Emme voi tehdä muuta kuin odottaa.

Terhi romahtaa. Menen halaamaan. Onko tämä meidän syy. Olisiko pitänyt jättää poliisit soittamatta. Tekikö ne poliisit jotain että kävi näin. Mikko laittoi kumminkin hanttiin siinä pidätystilanteessa. Voi vittu, ollaanko me syyllisiä siihen että pieni Maija kasvaa ilman isää. Petri tulee silittelemään mun selkää. Ei, me ei olla tähän syyllisiä. Kaikki on lähtösin siitä kun Mikko ihan itte lähti ajaan autoa kännis. Voi helvetti, mitä täs vois sanoo, onko parempi olla hiljaa.

T: Mun on pakko soittaa Mikon äidille.

Terhi katoaa huoneesta. Katselemme Mikkoa, se näyttää nukkuvalta. Ihan kuin sen voisi varovasti tuosta herättää, ottaa laitteet irti ja pyytää kotiin. Siinä se nyt nukkuu.

Yhtäkkiä joku kone alkaa piipata. Petri vetää mut sivuun kun kolme hoitajaa ryntää huoneeseen. Poistumme käytävälle. Mitä tässä tapahtuu. Terhi tulee kauhistuneena takaisin.

T: Mitä tapahtu? Teittekö te jotain?

Samassa huoneen ovi levähtää auki, hoitajat vievät Mikkoa sängyllä johonkin. Yksi hoitajista istuu Mikon rinnan päällä ja elvyttää. Minua pyörryttää.

T: MIKKO! Älä kuole, me tarvitaan sua.

Yksi hoitajista tulee meidän puheille.

Hoitaja: Nyt ei näytä hyvältä. Sydän on pysähtynyt. Hänet viedään nyt suoraan leikkaussaliin, mutta leikkaus on vaarallinen hyytymien vuoksi.
M: Minkä hyytymien?
H: Onnettomuudessa verenkiertoon on jäänyt hyytymiä joita ei ole huomattu tutkimuksissa. Nyt hyytymät ovat lähteneet liikkeelle.
M: Eikö se ole hyvä että ne liikkuu?
H: Ei, ne menevät sydämeen tai aivoihin ja silloin... No, käy huonosti.
M: Voi helvetti... Anteeksi.
H: Ei mitään. Katsoin papereista että potilas on juonut melko paljon, pitääkö paikkansa.
M: Kyllä.
H: Siinä syy, alkoholi on liuottaneet hyytymiä sen verran että ne ovat irronneet verisuonten seinistä.
M: Voi ei..
H: Nyt ei voida kuin odottaa.

Terhi pitää kaksin käsin kiinni Petrin kädestä.

T: Mitä se sano?
M: Terhi, se taitaa olla menoa nyt.
T: MITÄ?
M: Siinä auto-onnettomuudessa kävi paljon huonommin kuin me luultiin.
T: Mutta siitähän on jo aikaa.
M: Niin on, mutta kun niitä hyytymiä ei huomattu silloin...
T: Eli Mikko kuolee sen takia että lääkärit ei hoitanu hommiansa...
P: Meidän ei nyt auta kuin odottaa. Mennään pihalle että saat raitista ilmaa.

Terhi pitää edelleen Petristä kiinni. Parempi niin. Kävelemme autolle asti. Poltamme tupakat. Kukaan ei sano mitään. Mitä tässä tilanteessa voi sanoa. Yhtäkkiä Terhi havahtuu.

T: Ei jumalauta, meidän kuuluis olla tuolla sisällä. Mitä jos siellä tarvitaan meitä? Nyt vauhtia.

Samassa Terhi pinkaisee juoksuun. Me kävelemme perässä. En usko että on enää kiire mihinkään. Kun saavumme osastolle, Terhi istuu tuolissa ja itkee, hoitaja silittää häntä kädestä ja sanoo, olen pahoillani. Tiedän jo siitä että Mikko on kuollut.

Raakile osa 13

P: Pomo soitti, pitäs heittää tänään pari keikkaa vähän pidemmälle ja eka keikka on parin tunnin päästä.
M: Selvä, mä pakkaan kamat niin lähdetään.
P: Voit sä tännekin jäädä.
M: Jaa tänne keskelle mettää?
P: Onhan sulla vahtikoira.

Petri nauraa päälle ja muakin alkaa naurattaan. Vahtikoirapa hyvinkin, Jaska nolostuu, aistii mitä ilmeisemmin että nauretaan sille.

Kotimatkalla on hieman haikee fiilis, olishan tonne mökille voinut jäädä, vaikka koko loppuelämäksi. Ihan hyvä silti mennä välillä katsomaan mitä Kukkaiskujalle kuuluu. Missähän se Mikko menee? Onko Terhi vielä vihanen. No, eiköhän kaikkeen tule vastaus vielä tämän päivän aikana.

M: Hyvää työpäivää kulta.
P: Kiitti, jos mä tulen sitte yöllä sun viereen?
M: Joo, tule vaan. Haluatko sä oman avaimen mun luo?

Mitä mä nyt sanoin, toihan oli melkein kosinta. Voi ei...

P: Saanko mä semmosen?
M: Haluatko oikeesti?
P: Joo, olishan se kätevä. Mulla ei ole ku yks avain tohon mun kämppään kun mummulla on se toinen mutta jos mä teetän sulle oman. Joo, niin me tehdään.

Haen avaimen ja saan palkaksi pitkän suudelman. Taas heikottaa polvista. Jaska suuntaa suoraan yläkertaan. Sen on varmaan väsy kaikesta siitä vahtimisesta. Puran tavarat ja laitan pyykkikoneen päälle. Makoilen sohvalla enkä pysty keskittymään mihinkään. Kirottua tämmönen. Pitäiskö soittaa Terhille. Vai menisinkö käymään. Perkele kun ei voi koskaan tietää millaseen tilanteeseen siä kävelee sisään jos sinne menee ilmoittamatta. Antaa olla, kai se yhteyttä ottaa jos tarvitsee. Päätän soittaa äidille. Nythän mulla on oikein asiaakin.

Äiti: Moi Minna muruseni. Mikset sä ole vastannu vaikka mä olen soittanu. Olen ollu täällä huolesta harmaana. Onhan kaikki hyvin, onhan. Anja sano että siellä on käyny poliisit monta kertaa ja se naapurin mies on tehny jotain kamalaa. Kerros nyt kaikki.

Kiva tuo Anja. Se asuu tuossa hetken matkan päässä. Istuu puutarhassaan keinutellen kaikki päivät ja tietää toisten asiat paremmin kun ne itse. Siltä vois oikeesti mennä kysymään mitä mulle kuuluu. Se on äidin vanha koulukaveri. Ne on tunteneet ihan pienestä asti ja pitäneet yhteyttä koko ikänsä. Anja asui joskus ulkomailla, Turkissa ja houkutteli meidän äitiäkin sinne. Vedin herneet nenääni kun luulin pienenä että Turkissa on talvi kokoajan ja siellä täytyy kulkee turkki päällä ja mä vihaan talvee. Hieman hymyilytti kun selvis mikä maa se semmonen Turkki oikeesti on.

Minna: Moi. Anteeks etten ole vastannu. On ollu täs vähän kädet täynnä. Joo, Mikko on vähän toilaillu. Tai no, ei niin kovin vähääkään. Sillä on nyt joku isosti hullusti.
Ä: Kuinkas se sen vaimo jaksaa ja se niiden vauva? Voi kauheeta että mies menee ja tuhoo elämänsä kun kaikki pitäs olla hyvin.
M: Terhi suuttu mulle joten en tiedä nyt ihan just viimesintä vointia. Äiti, mulla olis sulle kerrottavaa...
Ä: Ihanaa, sä oot raskaana, musta tulee vihdoin mummu. Voi Minna, ihanaa. Äläkä yhtään huolehdi, mä autan kyllä, mehän voitais tulla sitten sinne kun se vauveli syntyy, onhan sulla siellä tilaa. Ihanaa.
M: En mä ole raskaana.
Ä: Ai..
M: Mä olen löytäny ittelleni miehen.
Ä: MITÄ? Meidän Minnalla mies. Nyt on maailman kirjat sekasin.
M: Äiti....
Ä: No on sekin ihan kiva uutinen. Kukas tämmönen prinssi nyt sitten on?
M: Se asuu tossa naapurissa ja...
Ä: Ai se Mikko?! Nyt tyttö kuule mietit vähän.
M: SE EI OLE MIKKO!! Se on Petri, asuu tossa Mikon vieressä olevassa talossa. Viljanen on sukunimi, se ajaa lomallansa taksia ja muuten tekee konehommia. Se on tosi ihana ja mä olen ihan rakastunu.

Oho, puhuinpa nopeesti. Mutta äidin kanssa on pakko. Toisessa päässä on ihan hiljaista. Melkein ehdin jo kysyä että haloo kun yhteys palaa.

Ä: Viljanen. Hetkonen. Aa, sä tarkotat sen mummelin tyttärenpoikaa. Mutta eihän se asu siinä naapurissa. Sen mummu asuu siinä. Voi kulta pieni, onko se poika nyt jo huijannu sua.
M: Ei ole huijannu. Se mummu muutti vanhainkotiin ja Petri asuu nyt tossa.
Ä: Millanen mies potkasee mummunsa pihalle että saa itte talon. Kamala kohtalo vanhalla naisella. Ja sinä menet ja rakastut semmoseen. Voi kauheeta. Millai mä olen sut oikein kasvattanu.
M: Äiti, mä lopetan nyt, et sä tajuu. Mä soitan sulle myöhemmin. Moi.
Ä: Mutta laps kulta kyllä sun täytyy tajuta...

Lyön luurin kiinni. Meidän äiti se ei vaan itte tajua. Sillä on aina ollu liian vilkas mielikuvitus. Se on kirjailija. Se on aina kirjottanu päivätyönsä lisäks. Yhtäkään sen kirjaa en ole ikänä lukenu. Ei ole tarvinnu. Se on kertonu ne mulle lyhennetysti joten tiedän kyllä jos joku niistä puhuu ja on ne kaikki rivis tos hyllys. Voi äiti. Vai että Petri on potkassu mummunsa ulos. Jep, niinhän se teki kun hyvää hyvyyttänsä tuli pitämään pirttiä pystyssä.

Pilaanko päiväni lopullisesti ja soitan sille Terhille. Menen takapihalle, Jaska ryntää ohitseni kuin kirkas salama. Maalaisilma tekee siitä hullun, ikänä se ei ole juossut täällä kotona paitsi pentuna ruokakupille. Kyllä mun on pakko soittaa. Tuli mitä tuli.

T: Moi...
M: Moi. Mitäs sulle?
T: Ihan paskaa. Joko sä olet kotona?
M: Joo, just vähän aikaa sitten tulin.

Katon kelloa, ai mä olen ollu jo monta tuntia kotona. Oho, meneepäs aika nopeesti kun haaveilee.

T: Saanko mä tulla käymään?
M: Tuu vaan, on kiva nähdä Maijaa pitkästä aikaa.
T: Maija on Mikon äidillä. Mä en nyt jaksa hoitaa ketään.
M: Ai...

Suljen puhelimen. Mitä se Terhi nyt oikein meinaa. Miks Maija on kokoajan Mikon äidillä. Mitä helvettiä täällä taas tapahtuu. Terhi kävelee suoraan ovesta sisään ja istuu viereeni takapihalle. Onkohan se nukkunut lainkaan kun on noin pahan näköinen. Voi raukkaa..

M: No? Kerros nyt mitä sulla on sydämmellä.
T: Mistähän sitä alottais.
M: Kokeile alottaa ihan alusta.
T: Mikko on nyt sitten taas sairaalassa. Sillon ku poliisit haki sen sieltä teidän mökiltä niin se oli saanu jonku kohtauksen. Se on tajuttomana. Joku verisuoni katkennu päästä. Johtuu kuulemma siitä kolarista. Niin ja viinasta ja stressistä ja vaikka mistä.
M: Hui. Kamalaa. Eikö ne huomannu sitä silloin sen onnettomuuden jälkeen.
T: Ei, ne oli keskittyny vaan siihen kun sen toinen puoli ei pelaa. Nyt ei sitten tiedä yhtään mitä seuraavaks tapahtuu. Mikon äiti lupas hoitaa Maijaa ihan niin kauan kuin on tarvis. Mä en oikeesti vaan jaksanu.
M: Ymmärrän. Tai siis kuvittelen ymmärtäväni.
T: Kysyin lääkäriltä että voiko Mikko kuolla. Lääkäri sano että ei tänne ketään ole koskaan jääny. Tajusin vasta kotona että se oli kevennys. Porasin silmät päästäni siä sairaalas. Melkein hävettää.
M: Olipa tyhmä lääkäri.
T: Saanko mä nukkua täällä? Mä en halua mennä kotiin. Siellä on niin.....yksinäistä.
M: Joo, tottakai. Haluatko nukkua vaikka mun sängys niin me nukutaan tos sohvalla.
T: Enkö mä saa Jaskaa mun viereen? En mä yksin osaa...
M: Tottakai sä saat, ei semmosta tarvi kysyä.
T: No sä sanoit että me nukutaan tos sohvalla. Ketä sä sitte tarkotit?
M: Petri tulee tänne yöks.
T: Olisit nyt heti sanonu. Hö. En mä sitten jää. Mä menen kotiin, saatte olla rauhas.
M: Sä voit ihan hyvin jäädä.
T: Miten mä Minna koskaan korvaan sulle tän kaiken.
M: Otat ittees niskasta kiinni, et anna sen Mikon haukkua sua niin sunkaan ei tarvi sitte huutaa mulle. Jooko?
Terhi kapsahtaa mun kaulaan. Mä en käsitä. Se on ny haukkunu mua ainakin viikon melkein joka päivä, puhelimen viestiosio ja vastaaja on täynnä sen vihaviestejä ja täs me nyt sitte halaillaan niinku kaikki olis kyllä. On tämä elämä ihmeellistä.

Raakile osa 12

Herään aamulla ennen Petriä. Päästän Jaskan aitaukseen ja tutkin eilisiä viestejä. Terhillä on ollut paljon asiaa... Huh huh.

"Minna, mä tarviin sua nyt, Mikko vietiin johonkin huuhteluun, vastaisit nyt. Anna anteeks."

"Älä vaan vastaa. Mä en tarvi sua. Haista vittu. Tää on kaikki sun syytä".

Vastaajan viestit kielivät samaa. Mietin että paljonko Terhi ehti juoda sitä ihan vaan vähän laitettiin viinaa boolia kun noin mieli muuttuu tiheään. Samassa puhelin soi. Voi vittu, soittaja on kukapa muu kuin Terhi. Kai se on pakko vastata.

M: Huomenta.
T: Anteeks, oikeesti, anteeks. Mä olin kännis ja hermostunu ja vähän vaikka mitä. Anteeks. Mä olin jo ihan varma että mä menetin sut.
M: Kannattasko sun seuraavalla kerralla ihan vähän miettiä ennenku alat kännis lähetteleen tommosia viestejä. Mitäs Mikko?
T: Sillä on ihan kamala krapula. Pyysi mua salakuljettaan sille kaljaa mutta enhän mä sillai voi tehdä. Sitte se haukku mut taas kun en suostunu.
M: No et todellakaan vie sille sinne mitään kaljoja. Oletteko vielä sairaalas?
T: Mä odottelen Mikon äitiä, se tuo mulle auton lainaks että pääsen kotiin suihkuun.
M: Entäs Mikko?
T: Se on tiputukses ja syö jotain hiilitabuja. Lääkäri puhu jostain vierotuksesta mutta mä sanoin kyllä heti että Mikko ei ole mikään narkkari.
M: Jos se lääkäri tarkottiki viinaa?
T: Ei Mikko juo kovin usein ja onhan se aika hallittua kun se ottaa.
M: On vai.
T: Älä heti tuomitse yhden kerran takia.
M: Eikös näitä kertoja ole jo kaks. Ei se ihan normaalia ole että jätkä vetää purkillisen kolmiolääkkeitä viinan kans, ei se vaan ole, kyllä säkin sen ymmärrät.
T: Mikolla on nyt vähän vaikeeta....
M: Sä olet kans yks sanonko mä mikä. Mä en nyt jaksa. Moi,

Ei voi kauhalla pyytää jos on lusikalla annettu. Huh huh. Jaska kaivaa luun maasta, tarkistaa ettei kukaan näe ja piilottaa sen metrin päähän. Kuulen sisältä ääniä. Petri on heränny.

M: Huomenta.
P: Huomenta. Ootko kauan ollu jo hereillä? Tiedäks ettei tollai saa toista hylätä.
M: Hupsu, en mä oo.
P: Onko jo kova kiire Kukkaiskujalle, ilmeestäs päätellen oot lukenu jo viestit.
M: Mulla ei ole kuule kiire enää mihinkään.
P: Hyvä. Mä keitän ny kahvit.

Me juodaan kahvit takapihalla, kattellaan samalla Jaskan loputonta kaivamista. Petrin puhelin soi.

P: Petri.
Mikko: Moro, tule nyt hakeen mut täältä pois.
P: Mikko?
M: No minä juu, kuka muu sitte? Oikeesti, mä kuolen tähän krapulaan, tule ny hakeen mut täältä vittuun.
P: Mä olen mökillä.
M: Mitä sitte, vittujako se mulle kuuluu missä sä olet, tulet hakeen mut ja sillä selvä. Sun takiashan mä olen tää.
P: En kyllä tule. Mulla on täs hommat kesken että makaa sä nyt vaan siellä, pyydä taksilappu ku saat luvan lähtee kotio. Minä en tule ja piste.
M: Haista vittu, on siinä kans kaveri.

Petri lyö luurin Mikon korvaan.

P: Se mies on ihan sekasi.
Minna: Mikko vai? Niin on. Se muuttu kyllä tosi oudoks ihan pienellä aikaa. Käyttääköhän se huumeita?
P: Mistä sitä tietää. Hullu se on. Sitä olis pitäny lähtee hakeen kotio. En varmaan mene. Syytti mua että joutu sairaalaan.
M: Voi sua, tules tänne, äiti pussaa pipin pois.

Halaamme toisiamme tiukasti, ollaan vähän niinku samas tilantees ja samojen ihmisten takia. Hienoa, meillä on jotain yhteistä.

P: Mitäs tehtäis? Haetaanko ruokaa jostain vai mennäänkö syömään johonkin? Mulle käy kumpi vaan.
M: Me voitais hakee kaupasta jotain ja tehdä ite. En oo yhtään sosiaalisella tuulella. Onko sulla ollu kauan jo tää mökki, meinaan vaan että tietääkö Mikko ja Terhi missä tää on.
P: On tää muutaman vuoden ollu, on ne tainnu tää kerran käydä. Meinaaks että ne tulee tänne?
M: Mistä niistä tietää...
P: Onhan meillä toi Jaska, usutetaan se niiden kimppuun jos ne tulee.

Nauran taas ihan katketakseni. Puen äkkiä päälleni ja nostan Jaskan takapenkille. Petri jää koiran kanssa autoon siksi aikaa kun kipasen kaupassa. Ostan jälleen kaikkea enkä lopulta mitään. Taio nyt näistäkin jotain ruokaa, voi mua.. Ajellaan hetki ympäri kylää ja kattellaan ihmisten touhua. Röllit on virkeenä puistonpenkillä, yks niistä tulee kohti penkkiä mäyräkoira kädessään. Hampaattomat suut vääntyvät hymyyn, tämä on onnen päivä. Noilla ei ole näitä murheita mitä meillä. Onkohan niillä muuta murhetta kuin juomisten loppuminen. En silti kadehdi. Hyi. Petri ajaa mökille jotain ihan eri reittiä. Jaska vinkuu takapenkillä, kai se luulee ettei näe luitansa enää koskaan. Päästän sen vapaaksi, tuskin se mihinkään kauas lähtee. Eikä se lähde, juoksee suoraan ovelle odottamaan että pääsee mökin kautta takapihan aitaukseen tarkistamaan onko kaikki hyvin. Petri avaa koiralle ensin etuoven ja sitten takaoven. Kannan ostokset sisään ja katselen mitä tuli ostettua.

P: Mitäs aiot noista tehdä?
M: En mitään, eikös sulla ollut täällä kokki talon puolesta?

Naurahdan ja Petri nipistää mua perseestä. Ihmettelen jälleen ääneen miten läskiin voi sattua. Petri nojaa pöytään ja ihmettelee ostoksia. Lupaan tehdä jotain jos se lupaa mennä pois jaloista. Mies ymmärtää yskän ja poistuu ulos leikkimään Jaskan kanssa. Keitän nuudeleita ja heitän joukkoon kermaa ja tonnikalaa. Väri on kuvottava joten herne-maissi-paprika-pussi pääsee samaan kattilaan. Samalla teen aneemisen salaatin.

M: SYÖMÄÄN!

Jaska on ensimmäisenä paikalla. Häntäkin heiluu normaalia enemmän. Petri tulee heti koiran jälkeen.

P: Mitäs hyvää se äitee on laittanu meille?

Läpsäsen sitä perseelle hyväntahtoisesti. Jaska haukahtaa. Se on kuullut jotain. Auto. Tänne tuli auto. Kuka perkele tänne nyt änkee. Näen ikkunasta vilauksen punaisesta menopelistä. Kuka se voi olla. Petri menee avaamaan oven. TERHI!

T: Täällä sitä vaan kuherrellaan vaikka ystävä makaa sairaalassa.
P: Älä nyt sinäkin alota. Miten sä tänne osasit?
T: Ai, tulinko häiritsemään nuoren parin lempeä. Mulla on navigaattori.
P: Ootko auton ostanu?
T: No en, se on anopin. Missä Minna on?

Samalla hän rynnii sisään ja astelee mua kohti. En voi uskoa että toi on se sama Terhi jonka mä tunnen. Nainen on niin räjähtäneen näköinen ja käyttäytyy oudosti. Vetääköhän se samoja nappeja miehensä kanssa.

T: Sä olet nyt varmaan helvetin tyytyväinen.
M: Niinku mistä?
T: Mikko viedään lataamoon. Se on kuulemma itsetuhoinen. Sä olet sanonu niin. Jumalauta nainen. Mä olen luullu että me ollaan parhaita kavereita.
P: Lataamoon?
T: Niin, se että se otti lääkkeensä oli kuulemma itsemurhayritys. Se menee nyt johonkin vitun laitokseen miettiin että miks se haluaa tappaa ittensä. Mä sanoin heti että lääkärit on vääräs. On kuulemma todistajanlausunto ja poliisien asiakirjois mainintoja. Mitä sä olet menny niille puhuun? Pitäisit huolen kuule vaan omista asioistas. Jaa mutta eihän sulla ole mitään omaa.
P: Nyt Terhi jumalauta turpa kiinni. Noin et puhu Minnalle.
T: Älä sä saatana sekaannu tähän.
P: No aivan varmaan sekaannun, mä olen sekaantunu jo. Nyt menet pihalle rauhottuun.
T: Mutta...
P: MENE!

Oho, lähteepäs Petristä iso ääni kun se suuttuu, pitääpä muistaa etten suututa. Vai että mun syy, no hyvä. Kuulen kuinka auton ovi lyödään liian lujaa kiinni ja pihasta lähdetään ruopien. Kun ei nyt ajaisi mettään.

P: Mikähän ton oli?
M: No kai sitä harmitti...
P: Ei ku mä tarkotin etten ole nähny sitä koskaan tollasena.
M: Millasena?
P: Että se on noin asiansa päällä. Yleensä se ei kyllä pahemmin itteensä ole puolustellu.
M: Totta.

Ihan hyvä että Mikko menee lataamoon, saisivat viedä Terhinkin. Näköjään.

M: Nyt syödään vaikka tänne tulis kuka.
P: Juu, ehdottomasti. Tuskin se takas tulee. Aika hätäseen lähti, kun ei nyt vaan sattuis mitään.

Kyllä tätä nyt syö mutta ei tämä mikään gourmet nautinto ole. Petrille onneksi maistuu, ottaa lisääkin. Mulle tulee hyvä mieli, se syö mun tekemää ruokaa. Rakastan.

Otamme pikku päiväunet ruuan päälle. No unet ja unet, mutta sänkyyn mennään joka tapaukses. Jaska makaa olohuoneessa matolla ja katselee meitä parvelle. Murahteleekin ehkä vähän. Lopulta nukahdan kuitenkin. Olen niin onnellinen.

Herään kun ovi käy. Jaska murisee. Mitä nyt taas. Missä Petri on. Laskeudun parvelta, ketään ei näy. Kurkin ikkunoista. Taas joku outo auto. Missä kaikki on. Avaan etuoven ja huomaan että Mikko nojaa pihassa olevaa puuta. Terhiä ei näy. Petri tulee mökin takaa ja huokaa nähdessään mut.

P: Soita poliisit, se on taas kännis. Tän paikan osote on Mäntypolku 8. Mä vien sille kaljaa ettei se hermostu.

Luikahdan takas sisälle, ei helvetti, missä se koira on. No ensin soitan poliisit, ei se kovin kauas niin lyhyillä jaloilla pääse. Poliisit lupaavat tulla heti kun ehtivät, ovat melko kaukana. Mietin että pitäiskö mun mennä kans ulos. Jaa mutta jos tää koko homma on mun syytä niin parempi kun en mene. Raotan takaovea ja kutsun Jaskaa kuiskaten. Ei näy. Voi vittu. Avaan oven kokonaan ja kuikuilen missä se oikein on. Jostain kaukaa kuuluu koiran haukuntaa. Ei kai se ole voinut karata. Eihän. Mä en nyt kyllä millään voi lähtee täältä sitä hakemaan. Istun portaalle odottamaan. Jätän oven raolleen, pääsen tästä nopeasti takas sisälle jos tulee tarve. Kuulen samalla miesten äänet. Ne ei lähesty. Ne on tossa nurkan takana.

P: Odota siinä, mä haen meille tuolit.
Mikko: Tuo lisää sitä kaljaakin samalla.
P: Joo mä tuon.

Petri hätkähtää kun näkee mut. Samalla hän laittaa etusormen huulilleen ja kuiskaa hyss. Sitten hän ottaa kaksi tuolia ja vie nurkan taa.

P: Haen ne kaljat viä.

Olen ehkä hengittämättä. En uskalla liikahtaa. Miten se Mikko on päässyt pois sieltä sairaalasta kun sen jalka ei toimi, tuskin ainakaan juoksemalla.

Mikko: Pistäs ny vähä vauhtia, täs koko päivää ole aikaa. Mä olen kato pakomatkalla. Minen semmoseen lataamoon mene.
P: Mihkä lataamoon sua ny oltais viemäs.
M: Mä olen hullu, etkö sitä tienny. Niin ne siä sairaalas sano, olen kuulemma koittanu itteeni tappaa. Kerroin kyllä että jos mä haluaisin kuolla niin se olis sitte menoa. Täs on ny vaan sattunu kaiken näköstä.
P: Juu, on ollu vähä tapahtumaa.
M: En muista siittä kotiinpaluu ehtoosta mitään, mitä vittua sillon oikein tapahtu ku heräsin ste sairaalasta.
P: Taisit ottaa vähän turhan monta lääkettä kerralla.
M: Älä vaan sano että mä olen pyörtyny. Jumalauta se olis noloo.
P: Et sä pyörtyny, vähä oksentelit pitkin terassia.
M: Jaa, no ei kai sen takia tartte sairaalaan mennä jos vähä oksentelee. Ootte te kans.

Poliisit tulevat pihaan. Voi paska, mitähän nyt tapahtuu.

Mikko: Mitä vittua? Oleksä menny soittaan kytät? Ei jumalauta, on siinä mulla kaveri.
P: En ole soittanu. Eihän mulla ole edes puhelinta täs, katto ny.

Petri levittää shortsien taskut ja Mikko rauhottuu vähän.

Poliisi: Päivää. Kukas täällä on ajellu alkoholin vaikutuksen alaisena.
Mikko: Ei kukaan. Täällä vasta aloin ottaan kuppia, kuka sillai on väittäny.
Poliisi: Saatiin ilmoitus että täällä on autolla kulkeva känninen mies.
Mikko: Tippaakaan en ole ottanu ennenku nyt. Kaveri tässä todistaa, etkö todistakki!? Hä? Pete!

Kuuntelen keskustelua hengittämättä. Nyt kyllä jännittää. Jokohan sitä vois mennä näkyville, ei, parempi odottaa.

Petri: Kai se vähän saatto olla ottanu ku se tuli.
Mikko: Pete jumalauta, mitä sä ny...
Poliisi: Otetaas puhalluskoe, siitähän se selviää.
Mikko: Pete jumalauta...

Mikko puhaltaa, poliisi ilmoittaa luvuksi 2 ja jotain. Oho, aika lukemat kaljan juoneelta mieheltä. Poliisit pyytävät Mikkoa ensin nätisti mukaansa mutta koska se ei suostu lähtemään, he vievät sen väkisin. En uskalla vieläkään liikahtaa paikaltani. Kuulen jälleen koiran haukuntaa jostain kaukaa. Nousen ylös ja menen sisälle. Mistä mä ikinä löydän sen koiran, missä välissä se on päässy karkuun. Kyyneleet nousee jälleen mun silmiin. Petri tulee sisälle ja halaa mua tiukasti.

P: Kaikki hyvin, kulta. Ei mitään hätää. Shh..
M: Jaska on karannu.
P: Hä?
M: Jaska on karannu, tuolta mettästä kuuluu jostain kaukaa haukkumista. Mistä mä sen löydän?
P: Miten se sillai. Haetaan se yhtenä.

Menemme ulos ja huutelemme koiraa hetken. Jostain lähempää kuuluu vingahdus. Hetkonen. Eikö se ollutkaan Jaska joku tuolla kauempana haukkui. Huudan koiran nimeä ja taas kuuluu vinkunaa. Missä se voi olla. Petri lähtee ääntä kohden, pysähtyy ja nauraa isoon ääneen.

P: Tules nyt kattoon meidän vahtikoiraa.

Ryntään mökin nurkalle ja näen nolon näköisen koiran mökin alla.

M: Voi sua hölmöä, tule pois sieltä.

Jaska ei liikahdakkaan.

M: Onko se satuttanu ittensä? Miksei se tule.

Petri menee maahan makaamaan ja toteaa ettei se mahdu tulemaan sieltä pois. Petri hakee lapion ja kaivaa maahan kolon. Jaska tulee hitaasti mökin alta pois ja niin nolon näköisenä istuu mun eteen. Otan koiran syliin ja supisen korvaan.

M: Voi sinua, pientä höppänää.
P: Mennäänkö porukalla uimaan? Osaako tuo koira uida?
M: Älä pilkkaa mun vauvaa.
P: Anteeks muru. Niin, mennäänkö? Ei ole pitkä matka.
M: Saako sinne viedä koiria?
P: Saa, se on mun tätin ranta.

Pakkaamme laukun ja lähdemme kohti rantaa. Ehkä tämä vielä iloksi muuttuu.