Raakile osa 14

Herään unestani kun kuulen valtavan kiljaisun. Mitä helvettiä meillä tapahtuu. Laitan valot ja olen hetken täysin sokea, fiksu veto, Jaska tulee kuin tuli puon alla yläkerrasta viereeni. Mitä vittua. Kun tajuan mitä on tapahtunut nauran ihan sairaasti vaikkei saisi. Petri on tullut töistä, mennyt yläkertaan ja herättänyt Terhin! Voi kauheeta, katson puhelintani, näytössä näkyy viesti jota en sitten koskaan lähettänyt. "Moi kultsi, nukutaan me tässä sohvalla, Terhi valtas sängyn..." Kohta yläkerrasta tulee kaksi ihan aidosti säikähtänyttä ihmistä, jatkan nauramista.

T: Vittu teitä, mä meinasin saada sydänslaakin. Helvetti.
P: Et sitte voinu ilmottaa että Terhi on täällä. Perkele kun sydän hakkaa vieläkin. Mitä säki sillai kiljuit. Mä en kuule enää koskaan tällä toisella korvalla mitään.

Vesi valuu silmistä kun nauran ihan kippurassa. Mulla on ehkä hieman outo huumorintaju.

T: Minna lopeta! Ei ollu yhtään kivaa.
P: Nyt tuo sekos varmaan vallan.
T: Niin sekos, täytyiskö sekin lähettää sinne lataamoon.
P: Joo, soitatko sä?
M: No ette soita, miettikää ny, olihan toi nyt aika jännä tilanne.
P: Jännäpä hyvinkin. Mulla ei ehkä seiso enää ikinä..
T: KIITOS! Mutta oletko ite koskaan heränny siihen kun joku painaa kovan mulkkunsa sun selkään, epäilen.
M: Hetkonen hetkonen, painaa minkä mihin. Mitä vittua?
P: No mä luulin että mä löydän sut sieltä peiton alta...

Räjähdän uuteen nauruun. Ei tää voi olla totta. Ei tämmöstä tapahdu missään muualla. Lopulta Terhi ja Petrikin alkavat nauramaan. Jaska kattoo meitä ja lähtee takas nukkumaan. Ihmiset on hulluja. Käymme savuilla ja menemme peteihimme. Terhi varmistaa vielä Petriltä että se varmasti pysyy sitten täällä alhaalla, lupaa lyödä seuraavalla kerralla. Puhelemme hetken ja nukahdan Petrin kainaloon. Tässä on mun paikka.

Aamulla herään kun keittiöstä kuuluu kolinaa. Terhi siellä koittaa keitellä kahvia ja olla hiljaa. Mikä siinä onkin että kun oikein yrität olla hiljaa tuloksena on valtava kolina. Jotain putoaa tai vahingossa potkaset jotain. Karman laki.

M: Huomenta.
T: Huomenta, en kai mä vaan herättäny.
M: Et. Saiks nukuttua?
T: Joo. Taidan tästä hipsiä kahvin jälkeen kotiin ja siitä sitten sairaalaan.
M: Haluatko että mä tuun sun mukaan.
T: Tulisitko?
M: Joo, voin mä tulla.
T: Se olis ihanaa. Missä vitus sun suodatinpussit on.

Häädän Terhin pois keittiöstä ja hoidan kahvinkeittohommat loppuun. Takapihalle paistaa hienosti aurinko. Katan aamupalan sinne. Petri jatkaa nukkumista.

T: Onko tuo Petri ajanu kauan jo taksia?
M: En minä vaan tiedä, mun mielestä se sano että se on ajanu tän kesän.
T: Tarjoaakohan moni sille maksua luonnos.
M: Terhi!
T: No mieti ny, noin komee mies kun tulee yksinäisen baari-illan jälkeen kuskiks niin kyllä siinä tulee mieleen kaikenlaista.

En olekaan miettinyt tota aiemmin. Missä mun mustasukkasuus nyt on. Onhan tässä ollut jo vaikka kuinka monta mahdollisuutta kaiken näköseen toimintaan.

M: No kai sitä nyt aina ehdotella saa. En usko että toi silti semmoseen suostuu. Käytkö sä kotona suihkus vai täällä? Mä haluaisin käydä ensin suihkus ennenku lähdetään.
T: Käyn kotona, täytyy vaatteetkin vaihtaa.

Terhi lähtee suihkuun ja minä sukellan Petrin peiton alle.

M: Muruu... Huomentaa... Nukutko sä vielä?
P: Hmm.. Juu...
M: Me mennään Terhin kanssa käymään sairaalassa.
P: Mitä on tapahtunu?
M: Etkö sä tiedä?
P: Mitä?
M: Mikko sai jonku kohtauksen siellä poliisimaijassa ja se on nyt tajuttomana.
P: Älä viitti.
M: Joo-o, näin kävi. Lähden Terhin kaveriks sinne. Mutta sä voit ihan hyvin jäädä tänne nukkumaan.
P: Mä tulen mukaan.

Menemme yhdessä suihkuun. Vähän meinaa karata homma käsistä mutta koska Terhi on ovella hetkenä minä hyvänsä unohdamme tuhmuudet.

Petri lupaa kuskata meitä omalla autollaan. Terhillä on taas anopin auto lainassa. Tekis mieli kysyä mitä ne aikoo ton autoasian kans tehdä, mutta jätän kysymättä. Terhi istuu kuin lapsi takapenkillä. Kädet sylissä ja tyhjä katse kohti ikkunaa. Sairaalan pihassa Terhi pummaa tupakan. Sitä hermostuttaa. Jokohan lääkärit tietää kertoa jatkosta. Kävelemme sanaa sanomatta Terhin perässä osastolle. Vastaan tulee hoitaja jolta Terhi kysyy jotain. Hoitaja nyökkää ja jatkamme matkaa. Huoneessa tajuan vasta kuinka vakava tilanne on. Mikko makaa sängyssä ja sen ympärillä on vaikka kuinka monta erinäköistä konetta.

T: Mikko? Terhi tässä. Purista mua kädestä jos sä kuulet mua.

Ei mitään. Terhin poskella vierii kyynel.

T: Kulta, sun on pakko parantua. Maijankin on ikävä jo isiä. Rakas, avaa silmät, ole kiltti.

Mua alkaa kans itkettään. Tämä tilanne ei näytä nyt yhtään hyvältä. Lääkäri saapuu huoneeseen. Kysyn voidaanko me jäädä ja Terhi nyökkää. Lääkäri puhuu paljon ja monimutkaisesti.

T: Eikö se herää enää?
Lääkäri: Todennäköisesti ei. Hengitys toimii ainoastaan koneen avulla. Olen pahoillani. Emme voi tehdä muuta kuin odottaa.

Terhi romahtaa. Menen halaamaan. Onko tämä meidän syy. Olisiko pitänyt jättää poliisit soittamatta. Tekikö ne poliisit jotain että kävi näin. Mikko laittoi kumminkin hanttiin siinä pidätystilanteessa. Voi vittu, ollaanko me syyllisiä siihen että pieni Maija kasvaa ilman isää. Petri tulee silittelemään mun selkää. Ei, me ei olla tähän syyllisiä. Kaikki on lähtösin siitä kun Mikko ihan itte lähti ajaan autoa kännis. Voi helvetti, mitä täs vois sanoo, onko parempi olla hiljaa.

T: Mun on pakko soittaa Mikon äidille.

Terhi katoaa huoneesta. Katselemme Mikkoa, se näyttää nukkuvalta. Ihan kuin sen voisi varovasti tuosta herättää, ottaa laitteet irti ja pyytää kotiin. Siinä se nyt nukkuu.

Yhtäkkiä joku kone alkaa piipata. Petri vetää mut sivuun kun kolme hoitajaa ryntää huoneeseen. Poistumme käytävälle. Mitä tässä tapahtuu. Terhi tulee kauhistuneena takaisin.

T: Mitä tapahtu? Teittekö te jotain?

Samassa huoneen ovi levähtää auki, hoitajat vievät Mikkoa sängyllä johonkin. Yksi hoitajista istuu Mikon rinnan päällä ja elvyttää. Minua pyörryttää.

T: MIKKO! Älä kuole, me tarvitaan sua.

Yksi hoitajista tulee meidän puheille.

Hoitaja: Nyt ei näytä hyvältä. Sydän on pysähtynyt. Hänet viedään nyt suoraan leikkaussaliin, mutta leikkaus on vaarallinen hyytymien vuoksi.
M: Minkä hyytymien?
H: Onnettomuudessa verenkiertoon on jäänyt hyytymiä joita ei ole huomattu tutkimuksissa. Nyt hyytymät ovat lähteneet liikkeelle.
M: Eikö se ole hyvä että ne liikkuu?
H: Ei, ne menevät sydämeen tai aivoihin ja silloin... No, käy huonosti.
M: Voi helvetti... Anteeksi.
H: Ei mitään. Katsoin papereista että potilas on juonut melko paljon, pitääkö paikkansa.
M: Kyllä.
H: Siinä syy, alkoholi on liuottaneet hyytymiä sen verran että ne ovat irronneet verisuonten seinistä.
M: Voi ei..
H: Nyt ei voida kuin odottaa.

Terhi pitää kaksin käsin kiinni Petrin kädestä.

T: Mitä se sano?
M: Terhi, se taitaa olla menoa nyt.
T: MITÄ?
M: Siinä auto-onnettomuudessa kävi paljon huonommin kuin me luultiin.
T: Mutta siitähän on jo aikaa.
M: Niin on, mutta kun niitä hyytymiä ei huomattu silloin...
T: Eli Mikko kuolee sen takia että lääkärit ei hoitanu hommiansa...
P: Meidän ei nyt auta kuin odottaa. Mennään pihalle että saat raitista ilmaa.

Terhi pitää edelleen Petristä kiinni. Parempi niin. Kävelemme autolle asti. Poltamme tupakat. Kukaan ei sano mitään. Mitä tässä tilanteessa voi sanoa. Yhtäkkiä Terhi havahtuu.

T: Ei jumalauta, meidän kuuluis olla tuolla sisällä. Mitä jos siellä tarvitaan meitä? Nyt vauhtia.

Samassa Terhi pinkaisee juoksuun. Me kävelemme perässä. En usko että on enää kiire mihinkään. Kun saavumme osastolle, Terhi istuu tuolissa ja itkee, hoitaja silittää häntä kädestä ja sanoo, olen pahoillani. Tiedän jo siitä että Mikko on kuollut.